Kuinka kylpyläkaupunki syntyi
Koonnut Tiit Kask
Pärnu 2008 Barokin aikaisen linnoituskaupungin historia Vuonna 1617 Pärnu siirtyi Ruotsin vallan alaisuuteen. Viron ja Latvian alueella alettin yhä voimistuvaa ja Itämerelle pyrkivää Venäjää vastaan rakentamaan tukiasemiksi linnoituksia. Linnoitustyöt tehtiin Länsi-Euroopan (Ranskan, Hollannin) mallin mukaisesti. Pärnussa aloitettiin 1670-luvulla. Pinnanmuodoltaan tasaisella alueella sijaitseva kaupunki ympäröitiin seitsenkulmaisella bastionirintamalla ja leveällä vallihaudalla. 1600-luvun loppuun mennessä Pärnusta oli tullut barokkilinnoitus, jota suojasivat Liivinmaan modernimmat puolustusrakennukset. |
Suuren Pohjan sodan (1700–1721) seurauksena Venäjä sai itselleen sekä Viron- että Liivinmaan. Ruotsin varuskunta luovutti Pärnun Venäjän joukoille vuonna 1710. Sodan jälkeen kaupunkilinnoituksen rakentamista jatkettiin mahdollisuuksien mukaan – olemassa olevia rakenteita uudistettiin ja kunnostettiin ja ruotsalaisten aloittamat työt saatettiin loppuun.
Vuonna 1835 Pärnu poistettiin Venäjän imperiumin linnoituskaupunkien luettelosta. Sotilasvallanpitäjät eivät enää sekaantuneet kaupungin asioihin, ja kaupunkia ryhtyi johtamaan raati. Keisari Nikolai I lahjoitti linnoitusrintaman ja siihen kuuluneet rakennukset kaupungille, ja raati puolestaan vuokrasi suuren osan entisistä sotilaskohteista yrittelijäille kaupunkilaisille.
Pärnua odotti käänteentekevien muutosten ja uudistusten aikakausi. Tuona aikana entisestä suljetusta linnoituskaupungista tuli avoin, puistikoiden ja varjoisten puistokatujen vehreyden kyllästämä elegantti merellinen kylpyläkaupunki.
Ensimmäisen kylpylaitoksen historia
1838–1888
Vuonna 1837 Pärnun maistraatille esitettiin anomus kylpylaitoksen rakentamiseksi, ja jo vuoden 1838 kesäkuussa kylpylä otti vastaan ensimmäiset asiakkaansa. Kesällä tarjottiin lämminvesikylpyjä ja meressä uimisen mahdollisuutta, talvella kylpylaitos toimi saunana. Yksityisestä aloitteesta vauhdikkaasti liikkeelle lähtenyt kylpylätoiminta ja meriuintien järjestäminen jäi seuraaviksi vuosikymmeniksi melko paikalliseksi ilmiöksi. Siitä huolimatta ensimmäisen kylpylän toiminta vaikutti vahvasti Pärnun kehitykseen ja ennen kaikkea siihen, että Pärnusta kehittyi kylpyläkaupunki.
Vuonna 1860 alkaneen Pärnun maalinnoitusten hävittämisen ja vallihautojen täyttämisen seurauksena Pärnun ydinkeskustan ympärille kehittyi 1800-luvun loppuun mennessä puisto- ja viheraluevyöhyke.
Vuonna 1879 kaupunginjohtajaksi valittiin Oskar Alexander Brackmann (1841–1927), Pärnun kaupunginjohtaja 1879–1916/18. Pärnun kaupungin ja kylpylätoiminnan kehityshistoriassa alkoi sitä myötä uusi aikakausi. Kaupunginhallitus ryhtyi entistä määrätietoisemmin huolehtimaan kaupunkisuunnittelusta, puhtaanapidon järjestämisestä ja virkistysalueen kehittämisestä.
Vuonna 1882 aloitettiin rantapuiston rakennustyöt. Seuraavien vuosikymmenten aikana kylpylaitokselle johtavan tien (Supeluse tn) varteen ja sen lähistölle rakennetun Rannasalongin eli Kuursaalin ympärille perustettiin kaunis luonnonpuisto.
Taloudellisesta epävakaudesta, kehnoista teistä, kaupungin vähäisestä tunnettuudesta ja myös vähäisistä kylpylätoiminnan harjoittamiskokemuksista johtuen vierailijoiden määrä pysyi kylpyläkaupungissa 1880-luvun loppuun asti vaatimattomana. Kylpylä oli ainiaan taloudellisissa vaikeuksissa ja pystyi jatkamaan toimintaansa ainoastaan H. Schmidtin kauppakonttorin avustusten turvin. Siitä huolimatta ensimmäisellä kylpylaitoksella oli voimakas vaikutus Pärnun kaupungin yleiseen kehitykseen ja siihen, että Pärnusta kehittyi kylpyläkaupunki.
Kylpyläkaupungiksi kehittyminen
1898–1915
Vuonna 1889 silloiset kaupunginisät päättivät viedä virkistysalueen suunnittelun ja kylpylätoiminnan kehittämisen uusille urille. Hahmottuivat uudet terveyskylpylän kehityssuunnat ja -periaatteet. Päämäärien nopeaksi saavuttamiseksi muodostettiin kylpylälautakunta ja luotiin palkallinen virkistysalueen johtajan eli kylpytarkastajan virka.
Kaupungin tilauksesta Riian puistojohtaja laati Pärnun puistojen ja puistokatujen laajennussuunnitelman. Kaavoitettiin Merepuiestee ja laajennettiin rantapuistoa, jonne suunniteltiin urheilukenttiä, pyöräilyrata, lasten leikkipaikkoja, huvimajoja ja huviloita. Pärnu oli edelleen pikkukaupunki, mutta viheralueiden suunnittelu toteutettiin suurkaupungin tyyliin.
Vuonna 1890 Pärnu lisättiin Venäjän keisarillisten kylpyläkaupunkien viralliseen luetteloon. Vuonna 1891 valmistui viihdekeskus Rannasalong eli Kuursaal, josta tuli Pärnun keskeisin vapaa-ajan viettämisen paikka.
Vuonna 1896 avattiin juhlallisesti kapearaiteinen rautatie Pärnun ja Valgan välillä, ja vuonna 1901 Pärnu–Mõisaküla–Viljandi–Tallinna -rautatieyhteys. Tämän seurauksena lomailijoiden määrä kasvoi nopeasti ja tarjolla olevien terveys- ja kylpyläpalveluiden kysyntä nousi.
Sotaa edeltäneen aikakauden menestyksekkäin kylpyläsesonki oli vuonna 1908, jolloin Pärnussa vieraili lähes 2500 kesälomalaista. Mutta sen jälkeen lomailijoiden määrä alkoi vuosi vuodelta laskea. Vuonna 1911 Pärnussa kävi vain 1700 kesälomalaista ja vuonna 1914 vierailijoiden määrä putosi 1100:aan.
Vuonna 1914 alkanut I maailmansota päätti kesällä 1915 myös Pärnun kylpylän toiminnan. Yksi Viron suurimmista ja moderneimmista muta- ja terveyskylpylöistä kärsi sodan aikana suuria vahinkoja ja tuhoutui syksyllä 1915 syttyneessä tulipalossa täysin.
Viron tasavallan edustuskylpylän historia
1918–1940
Viron ensimmäisellä itsenäisyyskaudella Pärnun piti aloittaa uudelleen kylpyläalueen rakentaminen, mutta tällä kertaa vallitsivat uudet poliittiset ja taloudelliset olosuhteet. Alkuvuodet olivat kylpyläkaupungille hankalia ja epävakaita, mutta siitä huolimatta kesälomatoiminta vilkastui nopeasti.
Vuonna 1924 kaupunginjohtajana aloitti Oskar Kask (Pärnun kaupunginjohtaja 1924–1937). Hänen johdollaan kylpylätoiminnasta tuli taas eräs keskeisempiä Pärnun kaupungin kehitystä ja mainetta ohjaavista tekijöistä.
Vuonna 1925 määriteltiin Pärnun kaupungin uinti- ja virkistysalueen rajat, jotka vuonna 1935 tehdyin lisäyksin vastaavat melko tarkkaan nykyisen kylpyläalueen rajoja.
Heinäkuussa 1927 vietettiin uuden mutakylpylän juhlallisia avajaisia. Pärnussa kesälomaansa viettävien vierailijoiden määrä oli tuolloin kasvussa: vuonna 1920 lomalaisia oli noin 700, mutta vuonna 1927 heitä oli jo noin 2500. Suurin osa ulkomaalaisista kesävieraista oli suomalaisia.
Vuonna 1928 avattiin Pärnu–Eidapere–Lelle -rautatieyhteys. Se oli tärkeä kylpyläkaupungin kehitykselle – matka Tallinnasta Pärnuun kesti nyt entisen 14 tunnin sijaan vain neljä tuntia.
1930-luvulla Pärnusta tuli valtionpäämies Konstantin Pätsin tuella ja kaupunginarkkitehti Olev Siinmaan johdolla moderni kylpyläkaupunki funkistyylisine rakennuksineen. Kuntoutuspalvelut ja lomanviettomahdollisuudet saivat myös kansainvälistä kiitosta.
Vuodesta 1934 alkaen eniten ulkomaalaisia lomailijoita saapui Ruotsista. Paljon kävijöitä tuli myös Suomesta, Latviasta ja Saksasta. Vuonna 1937 avattiin laivayhteys Tukholman ja Pärnun välille. Kesällä 1939 reitillä liikennöi viikottain säännöllisesti jopa kaksi höyryalusta.
Vuonna 1937 avattiin Rannahotell, vuonna 1938 Pärnujoen ylittävä Suursild ja hotelli-pensionaatti Vasa ja kylpyläkaupungin juhlavuonna 1939 edustuskelpoinen Rannakohvik. Vuoden 1939 kesäsesongin aikana Pärnussa vieraili 8000 kesälomalaista, joista lähes 60 % oli ulkomaalaisia.
Kaupunki suunnitteli virkistysalueen laajentamista, mutta II maailmansota ja sitä seuranneet käänteentekevät tapahtumat keskeyttivät kylpyläkaupungin nopean kehityksen.
Sota-ajan kylpyläkaupunki
1940–1944
Kesän 1940 mullistavien tapahtumien seurauksena Pärnun kylpylätoiminnan johto siirtyi ”työväen johtavan elimen”, Valtakunnallisen ammattiliittojen keskusneuvoston (Üleliiduline Ametiühingute Kesknõukogu) käsiin. 7. heinäkuuta saapuivat Rannahotellin yhteyteen avattuun lomakotiin ensimmäiset asiakkaat – lähes sata eläkeläistä. Syyskuun 29. päivään kestäneen kauden aikana siellä lomaili yhteensä 1144 eläkeläistä eri puolilta Viroa. Suunnitelmissa oli avata entisten kaupungille kuuluneiden yritysten pohjalta uusia työväenluokalle tarkoitettuja hoitoloita ja lomakoteja.
Kesällä 1941 Pärnun kylpylätoiminnan varat – niiden hallinnointi ja talouden suunnittelu – siirtyivät saksalaisten miehitysjoukkojen perustamalle Viron ammattiyhdistysten keskusliiton Pärnun kylpylähallinnolle (Eesti Kutsekogude Keskliidu Pärnu Kuurordivalitsus). Vuonna 1940 toimintansa aloittaneet hoitolat ja lomakodit lakkautettiin ja koko kylpylätoiminta keskitettiin yhteen laitokseen.
Toukokuussa 1942 Rannakohvik ja kylpylaitos avasivat ovensa kesäkaudeksi. Sodasta huolimatta kesäsesongista tuli menestyksekäs. Erityisen kiireinen oli kylpylaitoksen sesonki – neljässä kuukaudessa tehtiin yhteensä 21 000 hoitoa, niistä siviileille 17 780.
Vuonna 1942 kylpylähallinto koostui seitsemästä osastosta – Rannahotell, kylpylaitos, Rannakohvik, Grand-hotell, vuokratalot, erikoismajoitustoiminta sekä työpaja ja kauppapuutarha. Pärnun kylpylän 105. kauden juhlallisissa avajaisissa todettiin, että kylpylän tärkein tehtävä alkavalla kaudella on huolehtia lomalla tai hoidossa olevista rintamamiehistä.
Pärnun kylpylä aloitti sodanjälkeisen toimintansa neuvostovallan miehittämänä jo marraskuussa 1944. Edellisen miehityskauden aikana toimineiden kylpyläyritysten pohjalta avattiin sotaveteraanien lomanviettopaikaksi ja kuntoutukseen tarkoitettu 150-paikkainen lomakoti. Saman vuoden loppuun mennessä avattiin vielä toinenkin 200-paikkainen lomakoti.
Neuvostoaikaisen parantolan historia
1945–1990
Vuonna 1945 aloitettiin uuden kylpylä- ja lomakotiverkoston suunnittelu ja rakentaminen. Pärnusta piti tulla tärkein kuntoutus- ja lomanviettopaikka niin Viron kuin muidenkin liittovaltioiden työntekijöille. Ennen kaikkea kaupungilla oli edessään mittavat kunnostustyöt. Jälleenrakentamista odottivat keskusta, josta oli tuhoutunut lähes kaksi kolmannesta, sekä rantapuistikot, viheralueet, tiet ja puistokadut.
Vuosina 1946–48 Pärnuun kehittyi ympärivuotisesti toimiva liittovaltiollinen parantola. Parantolan toiminta käynnistettiin nopeasti ja parantola kuului nyt neuvostojohdon alaisuuteen. Parantolan asiakasmäärä kasvoi nopeasti. Kun vuonna 1948 Pärnussa hoidettiin 6300:a asiakasta, vuonna 1962 vuotuisia asiakkaita oli jo lähes 14 000. Myös rakentaminen kiihtyi – kylpyläalueen ympäristöön kohosi hoitolaitosten mittavia majoitus- ja kuntoutuskomplekseja.
Vuonna 1957 Pärnussa aloitti toimintansa Kokeilevan ja kliinisen lääketieteen instituutin kylpylähoitoihin keskittyvä osasto (Eksperimentaalse ja Kliinilise Meditsiini Instituudi kurortoloogiaosakond). 1960-lukuun mennessä Pärnusta oli tullut Viron neuvostotasavallan suurin kylpyläkeskittymä ja kylpylätoimintaan liittyvän lääketieteellisen kehitystyön keskus.
Kylpyläalue laajeni myös 1970- ja 1980-luvuilla. Vuonna 1971 otettiin käyttöön terveyskylpylä Tervisen ensimmäisessä rakennusvaiheessa valmistuneet osastot sekä laajennettiin ja ajanmukaistettiin jo toimivien kylpylaitosten rakennuksia.
1980-luvun puolivälissä Pärnun terveyskylpylät ottivat vastaan noin 25 000 asiakasta vuodessa. Jos mukaan lasketaan pensionaateissa, lomakodeissa ja kesäkuukausina matkailukeskuksissa lomailleet sekä omatoimisesti saapuneet matkailijat, kävi näinä aikoina Pärnussa lähes 300 000 turistia vuodessa.
Vuonna 1988 vietettiin Pärnun kylpylätoiminnan 150-vuotisjuhlaa. Juhlapuheissa ja -esitteissä esitellyistä saavutuksista huolimatta oli neuvostoliittolainen kylpyläjärjestelmä ailahtelevien poliittisten olojen takia niin taloudellisesti kuin järjestelmällisestikin tulossa matkansa päähän.
Neuvostoaikainen virkistyskaupunki
1944–1990
1950-luvulla Pärnusta kehittyi jälleen menestyvä kesälomakaupunki. Sotaa edeltäneen ajan virkistyskaupungin perintö – runsaat viheralueet, vetovoimaiset kylpylärakennukset ja ranta-alue sekä monipuolinen ja korkeatasoinen kesätapahtumien tarjonta – piti yllä Pärnun viihtyisää kylpyläkaupunkimiljöötä myös neuvostoajan poliittisissa ja taloudellisissa oloissa.
”Järjestäytymättömät” eli omatoimisesti kesänviettoon saapuneet lomailijat majoittuivat pääasiallisisti paikallisilta vuokraamiinsa asuntoihin. Tästä syystä neuvostoajalta ei ole olemassa tilastoja, joista kävisi ilmi Pärnun kesävieraiden lukumäärä. Kesäkuukausina Pärnun ”asukasluku” kasvoi arviolta kaksin- tai jopa kolminkertaiseksi.
Pärnussa viettivät kesäänsä myös monet venäläisen sivistyneistön ja luovan intelligenssin edustajat. Eräs 1900-luvun merkittävimmistä viulisteista, David Oistrahh, joka lomaili Pärnussa vuosina 1954–1971, on sanonut: ”Rakastan Pärnua koko sydämestäni. Minusta tuntuu, että täällä ollessani minun on helpompaa hengittää.”
Pärnu Kommunist -lehden ”Kaksi kysymystä vieraalle” -palstan kysymykseen vuonna 1987 ”Miksi halusitte niin vankasti poikanne valokuvan lehteen?” vastasi runoilija ja kääntäjä Aleksandr Judahhin: ”Siksi, että vuonna 1882 – kuten perhearkistossa säilyneestä kirjeestä käy ilmi – hänen isoisoisoisänsä Konstantin Siegel matkusti Pärnuun lomanviettoon. Poikani Ivan edustaa siis perheemme viidettä sukupolvea, joka lomailee Pärnussa. Toisin sanoin hänellä on Pärnuun 105-vuotiaat siteet.”
Viron kesäpääkaupunki
1991-
Kuten 1890- ja 1920-luvuilla myös 1990-luvun alussa kaupunginhallituksen oli taattava Pärnun perinteikkään kylpylätoiminnan jatkuminen. Samalla tavalla kuin 1920 -luvulla, piti nytkin lähteä ”uusille” lähialueiden markkinoille – Suomeen, Ruotsiin, Latviaan jne. Avainkysymys oli Pärnun kylpylätoimintaan liittyvän varallisuuden palauttaminen. Pitkään jatkuneiden neuvottelujen tuloksena kaupunki sai vuonna 1994 kylpyläomaisuutensa takaisin.
Keskitetyn kylpylätoiminnan johtamis- ja hallintojärjestelmän puuttuessa kunkin terveyskylpylän kohtalo riippui lähinnä sen johtokunnan kyvystä ennakoida mahdollisia ongelmia ja toimia muuttuvassa tilanteessa. Ensimmäisenä uusiin olosuhteisiin sopeutui yksityistetty terveyskylpylä Tervis (1992). Elokuussa 1993 avasi ovensa kuntoutuskeskus Viiking. Myös valtion omistuksessa toimintaansa jatkaneet kuntoutuskeskus Estonia (1995), kuntoutuskeskus Sõprus (1995) ja kylpylä Pärnu Mudaravila onnistuivat vähitellen vastaamaan nopean markkinatalouteen siirtymisen haasteisiin.
Pärnu onnistui palauttamaan asemansa Viron suosituimpana kylpyläkaupunkina, ja kesäkuussa 1996 Pärnu julistettiin uudelleen Viron kesäpääkaupungiksi. Vuosina 1996–1998 Pärnussa toimivat kuntoutusyritykset muodostivat 65–70 % koko Viron terveyskylpyläkapasiteetista. Lähes 60 % koko Viron terveyskylpylöiden asiakkaista ja melkein 85 % ulkomaisista asiakkaista hoidettiin Pärnussa.
Vuodesta 1995 lähtien Pärnussa tehtyjen kesämatkailijoita koskevien tutkimusten mukaan ulkomaalaisten matkailijoiden määrä kasvaa jatkuvasti. Lisäksi matkailijoita saapuu yhä suuremmalta alueelta. Vuosina 1995–2000 matkailijoiden määrä nousi 44 000:sta 105 000:een, ja vuonna 2007 Pärnussa kävi laskennallisesti yli 200 000 ulkomaalaista matkailijaa. Eniten turisteja saapuu Suomesta, Saksasta, Ruotsista, Isosta-Britanniasta, Italiasta ja Venäjältä.
Kesäpääkaupunki Pärnusta on tullut yksi Viron suosituimpia loma- ja kylpyläkaupunkeja.
Tervetuloa vihreään terveyskaupunkiin Pärnuun!
Tervetuloa kesäpääkaupunkiin!
Vuonna 1835 Pärnu poistettiin Venäjän imperiumin linnoituskaupunkien luettelosta. Sotilasvallanpitäjät eivät enää sekaantuneet kaupungin asioihin, ja kaupunkia ryhtyi johtamaan raati. Keisari Nikolai I lahjoitti linnoitusrintaman ja siihen kuuluneet rakennukset kaupungille, ja raati puolestaan vuokrasi suuren osan entisistä sotilaskohteista yrittelijäille kaupunkilaisille.
Pärnua odotti käänteentekevien muutosten ja uudistusten aikakausi. Tuona aikana entisestä suljetusta linnoituskaupungista tuli avoin, puistikoiden ja varjoisten puistokatujen vehreyden kyllästämä elegantti merellinen kylpyläkaupunki.
Ensimmäisen kylpylaitoksen historia
1838–1888
Vuonna 1837 Pärnun maistraatille esitettiin anomus kylpylaitoksen rakentamiseksi, ja jo vuoden 1838 kesäkuussa kylpylä otti vastaan ensimmäiset asiakkaansa. Kesällä tarjottiin lämminvesikylpyjä ja meressä uimisen mahdollisuutta, talvella kylpylaitos toimi saunana. Yksityisestä aloitteesta vauhdikkaasti liikkeelle lähtenyt kylpylätoiminta ja meriuintien järjestäminen jäi seuraaviksi vuosikymmeniksi melko paikalliseksi ilmiöksi. Siitä huolimatta ensimmäisen kylpylän toiminta vaikutti vahvasti Pärnun kehitykseen ja ennen kaikkea siihen, että Pärnusta kehittyi kylpyläkaupunki.
Vuonna 1860 alkaneen Pärnun maalinnoitusten hävittämisen ja vallihautojen täyttämisen seurauksena Pärnun ydinkeskustan ympärille kehittyi 1800-luvun loppuun mennessä puisto- ja viheraluevyöhyke.
Vuonna 1879 kaupunginjohtajaksi valittiin Oskar Alexander Brackmann (1841–1927), Pärnun kaupunginjohtaja 1879–1916/18. Pärnun kaupungin ja kylpylätoiminnan kehityshistoriassa alkoi sitä myötä uusi aikakausi. Kaupunginhallitus ryhtyi entistä määrätietoisemmin huolehtimaan kaupunkisuunnittelusta, puhtaanapidon järjestämisestä ja virkistysalueen kehittämisestä.
Vuonna 1882 aloitettiin rantapuiston rakennustyöt. Seuraavien vuosikymmenten aikana kylpylaitokselle johtavan tien (Supeluse tn) varteen ja sen lähistölle rakennetun Rannasalongin eli Kuursaalin ympärille perustettiin kaunis luonnonpuisto.
Taloudellisesta epävakaudesta, kehnoista teistä, kaupungin vähäisestä tunnettuudesta ja myös vähäisistä kylpylätoiminnan harjoittamiskokemuksista johtuen vierailijoiden määrä pysyi kylpyläkaupungissa 1880-luvun loppuun asti vaatimattomana. Kylpylä oli ainiaan taloudellisissa vaikeuksissa ja pystyi jatkamaan toimintaansa ainoastaan H. Schmidtin kauppakonttorin avustusten turvin. Siitä huolimatta ensimmäisellä kylpylaitoksella oli voimakas vaikutus Pärnun kaupungin yleiseen kehitykseen ja siihen, että Pärnusta kehittyi kylpyläkaupunki.
Kylpyläkaupungiksi kehittyminen
1898–1915
Vuonna 1889 silloiset kaupunginisät päättivät viedä virkistysalueen suunnittelun ja kylpylätoiminnan kehittämisen uusille urille. Hahmottuivat uudet terveyskylpylän kehityssuunnat ja -periaatteet. Päämäärien nopeaksi saavuttamiseksi muodostettiin kylpylälautakunta ja luotiin palkallinen virkistysalueen johtajan eli kylpytarkastajan virka.
Kaupungin tilauksesta Riian puistojohtaja laati Pärnun puistojen ja puistokatujen laajennussuunnitelman. Kaavoitettiin Merepuiestee ja laajennettiin rantapuistoa, jonne suunniteltiin urheilukenttiä, pyöräilyrata, lasten leikkipaikkoja, huvimajoja ja huviloita. Pärnu oli edelleen pikkukaupunki, mutta viheralueiden suunnittelu toteutettiin suurkaupungin tyyliin.
Vuonna 1890 Pärnu lisättiin Venäjän keisarillisten kylpyläkaupunkien viralliseen luetteloon. Vuonna 1891 valmistui viihdekeskus Rannasalong eli Kuursaal, josta tuli Pärnun keskeisin vapaa-ajan viettämisen paikka.
Vuonna 1896 avattiin juhlallisesti kapearaiteinen rautatie Pärnun ja Valgan välillä, ja vuonna 1901 Pärnu–Mõisaküla–Viljandi–Tallinna -rautatieyhteys. Tämän seurauksena lomailijoiden määrä kasvoi nopeasti ja tarjolla olevien terveys- ja kylpyläpalveluiden kysyntä nousi.
Sotaa edeltäneen aikakauden menestyksekkäin kylpyläsesonki oli vuonna 1908, jolloin Pärnussa vieraili lähes 2500 kesälomalaista. Mutta sen jälkeen lomailijoiden määrä alkoi vuosi vuodelta laskea. Vuonna 1911 Pärnussa kävi vain 1700 kesälomalaista ja vuonna 1914 vierailijoiden määrä putosi 1100:aan.
Vuonna 1914 alkanut I maailmansota päätti kesällä 1915 myös Pärnun kylpylän toiminnan. Yksi Viron suurimmista ja moderneimmista muta- ja terveyskylpylöistä kärsi sodan aikana suuria vahinkoja ja tuhoutui syksyllä 1915 syttyneessä tulipalossa täysin.
Viron tasavallan edustuskylpylän historia
1918–1940
Viron ensimmäisellä itsenäisyyskaudella Pärnun piti aloittaa uudelleen kylpyläalueen rakentaminen, mutta tällä kertaa vallitsivat uudet poliittiset ja taloudelliset olosuhteet. Alkuvuodet olivat kylpyläkaupungille hankalia ja epävakaita, mutta siitä huolimatta kesälomatoiminta vilkastui nopeasti.
Vuonna 1924 kaupunginjohtajana aloitti Oskar Kask (Pärnun kaupunginjohtaja 1924–1937). Hänen johdollaan kylpylätoiminnasta tuli taas eräs keskeisempiä Pärnun kaupungin kehitystä ja mainetta ohjaavista tekijöistä.
Vuonna 1925 määriteltiin Pärnun kaupungin uinti- ja virkistysalueen rajat, jotka vuonna 1935 tehdyin lisäyksin vastaavat melko tarkkaan nykyisen kylpyläalueen rajoja.
Heinäkuussa 1927 vietettiin uuden mutakylpylän juhlallisia avajaisia. Pärnussa kesälomaansa viettävien vierailijoiden määrä oli tuolloin kasvussa: vuonna 1920 lomalaisia oli noin 700, mutta vuonna 1927 heitä oli jo noin 2500. Suurin osa ulkomaalaisista kesävieraista oli suomalaisia.
Vuonna 1928 avattiin Pärnu–Eidapere–Lelle -rautatieyhteys. Se oli tärkeä kylpyläkaupungin kehitykselle – matka Tallinnasta Pärnuun kesti nyt entisen 14 tunnin sijaan vain neljä tuntia.
1930-luvulla Pärnusta tuli valtionpäämies Konstantin Pätsin tuella ja kaupunginarkkitehti Olev Siinmaan johdolla moderni kylpyläkaupunki funkistyylisine rakennuksineen. Kuntoutuspalvelut ja lomanviettomahdollisuudet saivat myös kansainvälistä kiitosta.
Vuodesta 1934 alkaen eniten ulkomaalaisia lomailijoita saapui Ruotsista. Paljon kävijöitä tuli myös Suomesta, Latviasta ja Saksasta. Vuonna 1937 avattiin laivayhteys Tukholman ja Pärnun välille. Kesällä 1939 reitillä liikennöi viikottain säännöllisesti jopa kaksi höyryalusta.
Vuonna 1937 avattiin Rannahotell, vuonna 1938 Pärnujoen ylittävä Suursild ja hotelli-pensionaatti Vasa ja kylpyläkaupungin juhlavuonna 1939 edustuskelpoinen Rannakohvik. Vuoden 1939 kesäsesongin aikana Pärnussa vieraili 8000 kesälomalaista, joista lähes 60 % oli ulkomaalaisia.
Kaupunki suunnitteli virkistysalueen laajentamista, mutta II maailmansota ja sitä seuranneet käänteentekevät tapahtumat keskeyttivät kylpyläkaupungin nopean kehityksen.
Sota-ajan kylpyläkaupunki
1940–1944
Kesän 1940 mullistavien tapahtumien seurauksena Pärnun kylpylätoiminnan johto siirtyi ”työväen johtavan elimen”, Valtakunnallisen ammattiliittojen keskusneuvoston (Üleliiduline Ametiühingute Kesknõukogu) käsiin. 7. heinäkuuta saapuivat Rannahotellin yhteyteen avattuun lomakotiin ensimmäiset asiakkaat – lähes sata eläkeläistä. Syyskuun 29. päivään kestäneen kauden aikana siellä lomaili yhteensä 1144 eläkeläistä eri puolilta Viroa. Suunnitelmissa oli avata entisten kaupungille kuuluneiden yritysten pohjalta uusia työväenluokalle tarkoitettuja hoitoloita ja lomakoteja.
Kesällä 1941 Pärnun kylpylätoiminnan varat – niiden hallinnointi ja talouden suunnittelu – siirtyivät saksalaisten miehitysjoukkojen perustamalle Viron ammattiyhdistysten keskusliiton Pärnun kylpylähallinnolle (Eesti Kutsekogude Keskliidu Pärnu Kuurordivalitsus). Vuonna 1940 toimintansa aloittaneet hoitolat ja lomakodit lakkautettiin ja koko kylpylätoiminta keskitettiin yhteen laitokseen.
Toukokuussa 1942 Rannakohvik ja kylpylaitos avasivat ovensa kesäkaudeksi. Sodasta huolimatta kesäsesongista tuli menestyksekäs. Erityisen kiireinen oli kylpylaitoksen sesonki – neljässä kuukaudessa tehtiin yhteensä 21 000 hoitoa, niistä siviileille 17 780.
Vuonna 1942 kylpylähallinto koostui seitsemästä osastosta – Rannahotell, kylpylaitos, Rannakohvik, Grand-hotell, vuokratalot, erikoismajoitustoiminta sekä työpaja ja kauppapuutarha. Pärnun kylpylän 105. kauden juhlallisissa avajaisissa todettiin, että kylpylän tärkein tehtävä alkavalla kaudella on huolehtia lomalla tai hoidossa olevista rintamamiehistä.
Pärnun kylpylä aloitti sodanjälkeisen toimintansa neuvostovallan miehittämänä jo marraskuussa 1944. Edellisen miehityskauden aikana toimineiden kylpyläyritysten pohjalta avattiin sotaveteraanien lomanviettopaikaksi ja kuntoutukseen tarkoitettu 150-paikkainen lomakoti. Saman vuoden loppuun mennessä avattiin vielä toinenkin 200-paikkainen lomakoti.
Neuvostoaikaisen parantolan historia
1945–1990
Vuonna 1945 aloitettiin uuden kylpylä- ja lomakotiverkoston suunnittelu ja rakentaminen. Pärnusta piti tulla tärkein kuntoutus- ja lomanviettopaikka niin Viron kuin muidenkin liittovaltioiden työntekijöille. Ennen kaikkea kaupungilla oli edessään mittavat kunnostustyöt. Jälleenrakentamista odottivat keskusta, josta oli tuhoutunut lähes kaksi kolmannesta, sekä rantapuistikot, viheralueet, tiet ja puistokadut.
Vuosina 1946–48 Pärnuun kehittyi ympärivuotisesti toimiva liittovaltiollinen parantola. Parantolan toiminta käynnistettiin nopeasti ja parantola kuului nyt neuvostojohdon alaisuuteen. Parantolan asiakasmäärä kasvoi nopeasti. Kun vuonna 1948 Pärnussa hoidettiin 6300:a asiakasta, vuonna 1962 vuotuisia asiakkaita oli jo lähes 14 000. Myös rakentaminen kiihtyi – kylpyläalueen ympäristöön kohosi hoitolaitosten mittavia majoitus- ja kuntoutuskomplekseja.
Vuonna 1957 Pärnussa aloitti toimintansa Kokeilevan ja kliinisen lääketieteen instituutin kylpylähoitoihin keskittyvä osasto (Eksperimentaalse ja Kliinilise Meditsiini Instituudi kurortoloogiaosakond). 1960-lukuun mennessä Pärnusta oli tullut Viron neuvostotasavallan suurin kylpyläkeskittymä ja kylpylätoimintaan liittyvän lääketieteellisen kehitystyön keskus.
Kylpyläalue laajeni myös 1970- ja 1980-luvuilla. Vuonna 1971 otettiin käyttöön terveyskylpylä Tervisen ensimmäisessä rakennusvaiheessa valmistuneet osastot sekä laajennettiin ja ajanmukaistettiin jo toimivien kylpylaitosten rakennuksia.
1980-luvun puolivälissä Pärnun terveyskylpylät ottivat vastaan noin 25 000 asiakasta vuodessa. Jos mukaan lasketaan pensionaateissa, lomakodeissa ja kesäkuukausina matkailukeskuksissa lomailleet sekä omatoimisesti saapuneet matkailijat, kävi näinä aikoina Pärnussa lähes 300 000 turistia vuodessa.
Vuonna 1988 vietettiin Pärnun kylpylätoiminnan 150-vuotisjuhlaa. Juhlapuheissa ja -esitteissä esitellyistä saavutuksista huolimatta oli neuvostoliittolainen kylpyläjärjestelmä ailahtelevien poliittisten olojen takia niin taloudellisesti kuin järjestelmällisestikin tulossa matkansa päähän.
Neuvostoaikainen virkistyskaupunki
1944–1990
1950-luvulla Pärnusta kehittyi jälleen menestyvä kesälomakaupunki. Sotaa edeltäneen ajan virkistyskaupungin perintö – runsaat viheralueet, vetovoimaiset kylpylärakennukset ja ranta-alue sekä monipuolinen ja korkeatasoinen kesätapahtumien tarjonta – piti yllä Pärnun viihtyisää kylpyläkaupunkimiljöötä myös neuvostoajan poliittisissa ja taloudellisissa oloissa.
”Järjestäytymättömät” eli omatoimisesti kesänviettoon saapuneet lomailijat majoittuivat pääasiallisisti paikallisilta vuokraamiinsa asuntoihin. Tästä syystä neuvostoajalta ei ole olemassa tilastoja, joista kävisi ilmi Pärnun kesävieraiden lukumäärä. Kesäkuukausina Pärnun ”asukasluku” kasvoi arviolta kaksin- tai jopa kolminkertaiseksi.
Pärnussa viettivät kesäänsä myös monet venäläisen sivistyneistön ja luovan intelligenssin edustajat. Eräs 1900-luvun merkittävimmistä viulisteista, David Oistrahh, joka lomaili Pärnussa vuosina 1954–1971, on sanonut: ”Rakastan Pärnua koko sydämestäni. Minusta tuntuu, että täällä ollessani minun on helpompaa hengittää.”
Pärnu Kommunist -lehden ”Kaksi kysymystä vieraalle” -palstan kysymykseen vuonna 1987 ”Miksi halusitte niin vankasti poikanne valokuvan lehteen?” vastasi runoilija ja kääntäjä Aleksandr Judahhin: ”Siksi, että vuonna 1882 – kuten perhearkistossa säilyneestä kirjeestä käy ilmi – hänen isoisoisoisänsä Konstantin Siegel matkusti Pärnuun lomanviettoon. Poikani Ivan edustaa siis perheemme viidettä sukupolvea, joka lomailee Pärnussa. Toisin sanoin hänellä on Pärnuun 105-vuotiaat siteet.”
Viron kesäpääkaupunki
1991-
Kuten 1890- ja 1920-luvuilla myös 1990-luvun alussa kaupunginhallituksen oli taattava Pärnun perinteikkään kylpylätoiminnan jatkuminen. Samalla tavalla kuin 1920 -luvulla, piti nytkin lähteä ”uusille” lähialueiden markkinoille – Suomeen, Ruotsiin, Latviaan jne. Avainkysymys oli Pärnun kylpylätoimintaan liittyvän varallisuuden palauttaminen. Pitkään jatkuneiden neuvottelujen tuloksena kaupunki sai vuonna 1994 kylpyläomaisuutensa takaisin.
Keskitetyn kylpylätoiminnan johtamis- ja hallintojärjestelmän puuttuessa kunkin terveyskylpylän kohtalo riippui lähinnä sen johtokunnan kyvystä ennakoida mahdollisia ongelmia ja toimia muuttuvassa tilanteessa. Ensimmäisenä uusiin olosuhteisiin sopeutui yksityistetty terveyskylpylä Tervis (1992). Elokuussa 1993 avasi ovensa kuntoutuskeskus Viiking. Myös valtion omistuksessa toimintaansa jatkaneet kuntoutuskeskus Estonia (1995), kuntoutuskeskus Sõprus (1995) ja kylpylä Pärnu Mudaravila onnistuivat vähitellen vastaamaan nopean markkinatalouteen siirtymisen haasteisiin.
Pärnu onnistui palauttamaan asemansa Viron suosituimpana kylpyläkaupunkina, ja kesäkuussa 1996 Pärnu julistettiin uudelleen Viron kesäpääkaupungiksi. Vuosina 1996–1998 Pärnussa toimivat kuntoutusyritykset muodostivat 65–70 % koko Viron terveyskylpyläkapasiteetista. Lähes 60 % koko Viron terveyskylpylöiden asiakkaista ja melkein 85 % ulkomaisista asiakkaista hoidettiin Pärnussa.
Vuodesta 1995 lähtien Pärnussa tehtyjen kesämatkailijoita koskevien tutkimusten mukaan ulkomaalaisten matkailijoiden määrä kasvaa jatkuvasti. Lisäksi matkailijoita saapuu yhä suuremmalta alueelta. Vuosina 1995–2000 matkailijoiden määrä nousi 44 000:sta 105 000:een, ja vuonna 2007 Pärnussa kävi laskennallisesti yli 200 000 ulkomaalaista matkailijaa. Eniten turisteja saapuu Suomesta, Saksasta, Ruotsista, Isosta-Britanniasta, Italiasta ja Venäjältä.
Kesäpääkaupunki Pärnusta on tullut yksi Viron suosituimpia loma- ja kylpyläkaupunkeja.
Tervetuloa vihreään terveyskaupunkiin Pärnuun!
Tervetuloa kesäpääkaupunkiin!